Tiesin, että lopputyöni ei tulisi olemaan mikään “käsin tehty” teos tai teoskokoelma, sillä en ole maalannut tai piirtänyt kunnolla moneen vuoteen. Olen kuvataidekoulussa viimeisen muutaman vuoden ajan oppinut valokuvauksesta ja editoinnista. Lopputyötä tehdessä halusin vielä kuitenkin oppia uutta. 

 

Olen aina pitänyt ihmisten valokuvaamisesta, joten tuntui luonnolliselta kokeilla jotain muuta muotoa, jossa voisin kuvata ihmisiä. Päädyin siis tekemään lyhytelokuvan, joka käsittelisi ihmisiä. Ihmissuhteita. Olin projektia aloittaessa todella innostunut, sillä pääsisin kokeilemaan jotain aivan uutta. Koenkin lyhytelokuvan teon mielenkiintoisena projektina siksi, että pääsen vaikuttamaan tarinankerrontaan niin monella tavalla. Kuvaus, valaistus, editointi, miljöö, vuorosanat sekä äänimaailma. En halunnut ylikuormittaa itseäni isolla projektilla, joten asetin elokuvan tavoite pituudeksi noin viisi minuuttia.

 

Projektin aloittaminen oli erilaista kun olin ajatellut. Luulin että ottaisin vaan kameran käteen ja alkaisin kuvaamaan, huutaisin poikki yms. Opin, että elokuvan tekoon liittyy miljoona muutakin asiaa kuin pelkkä kuvaaminen. Ensimmäisenä piti keksiä, mistä elokuvani kertoisi. Minulla oli kaksi selkeää ideaa. 

 

Toinen ideoistani olisi ollut yksinkertaisesti kuvata tarina kulkukissasta, jonka elämään liittyi paljon valintoja esim. “missä on kotini”. Ideani kaatui kuitenkin testatessani, millaista olisi kuvata naapurini kissaa. Voin kertoa, että eläintä, kuten kissaa on hyvin vaikea saada katsomaan, saati sitten kävelemään tiettyyn suuntaan. Löin hanskat tiskiin muutaman yrityksen jälkeen. 

 

Elokuvan aiheen keksimisen voisi kuvitella olevan vaikeaa. Sitä se oli, kunnes tajusin, että parhain aihe olisi sellainen, joka olisi osa joka ikisen nuoren arkielämää. Tällöin osaisin nuorena ihmisenä sisällyttää elokuvan kontekstiin enemmän sisältöä ja minun olisi helpompi luoda hahmot sekä heidän luonteenpiirteensä. Kun keskeisenä osana on nykypäivän nuorten arki, ei elokuvassa tarvitse selittää syitä tietyille tapahtumille, sillä se on kaikille tuttua.

 

Aiheen keksittyäni kirjoitin käsikirjoituksen elokuvalle, joka sisälsi henkilöiden väliset vuoropuhelut sekä visuaalisen näkemyksen kuvailua. Luulin, että käsikirjoitus riittäisi ja voisin alkaa kuvaamaan, mutta ei. Minua opastettiin piirtämään sarjakuva käsikirjoituksesta, jossa jokainen kuva olisi piirretty niin kuin olin kuvitellut. Sarjakuvan avulla pystyin havainnollistamaan paremmin, mitkä kuvakulmat sopivat mihinkin kohtaukseen, ja kokonaiskuvan luominen oli helpompaa. Sarjakuvasta oli myös hyötyä kuvatessa, sillä tiesi tarkalleen, mikä klippi pitää kuvata ja mistä kuvakulmasta.

 

Ensin aloitin äänittämään elokuvassa kuuluvat puhelut, jotta upea näyttelijäni voisi kuvatessamme rytmittää oman puheensa sopivaan tahtiin. Käytin äänitykseen GarageBandia, koska siellä sain muunnettua äänen puhelimesta kuuluvan kuuloiseksi.

 

Aloitin kuvaamaan kohtauksia marraskuussa 2020. Jaoin kuvauspäivät siten, että ensin kuvaisin ulkona kuvattavat klipit, sen jälkeen sisällä kuvattavat klipit. Tämä siksi, että halusin suomen syksyn/alkutalven näkyvän ulkona kuvatuissa klipeissä, koska koin sen kuvaavan 

 

Ulkoklippien jälkeen työn edistäminen ei yksinkertaisesti huvittanut. Jätin projektini huomaamattani pariksi viikoksi syrjään. Tämä osoittautui hyväksi sattumaksi, sillä kun palasin joulukuussa 2020 editoimaan, oli motivaationi taas noussut. Vuoden 2021 alkupuolella kuvasin loput klipit purkkiin ja alkuvuodesta sain editoinnin purkkiin.